10/05/2012

051012


Aika rientää, en pysy lennossa mukana. Taas on viikonloppu käsillä, vaikka vasta uusi viikko alkoi. Aivot lyövät tyhjää juttujen suhteen, onkin jo aikaa kun viimeksi postailin. Tänään oli taas vapaapäivä, tässä raapustusta ja kuvia päivän kulusta tähän asti! Iltaakohti varmaan lisää neulomista, ja ehkä ystäviä. :o)


Heräsin rauhassa aamulla. Mamma soitti ja vaihdettiin kuulumisia. Luin kirjaa hetken vielä sängyssä. 


Kävin suihkussa, vaihdoin päivävaatteet, siivosin vaatekaapin.


Söin aamupalaksi pupunpapanoita ja kostukkeeksi hörppäsin omatekemää viinimarjavadelmamehua.


Ompelin pienen säilärin ja vauvan kuolalapun. Ompelukone oli jäänyt edellisen päivän ompelukerhosta esille.



Kävin kaupassa ja hain postin. Sain Paperipuun ihanat muistilaput koulua varten,sekä kivan paperikoristeen.



Söin ruoaksi rieskaa ja lihaperunasoselaatikkoa. Sekä ananaslimpparia.



Neuloin pari neuletilkkua suunnitelmissa siintävään neulepeittoon. Tästä tietää syksyn tulleen. Sormet syyhyää neulomaan. :o)


Lähdin ystävän luokse päiväteelle. Samalla asensin hänelle ompelemani verhon ja leikkelin kodinhoitonurkkauksen piristykseksi kontaktimuovista kuvion.




3 kommenttia:

  1. ihania kuvia ja juttuja! aivan mahtavat tuli noista kodinhoitohuoneen kaapeista!mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja! Tuosta neuletilkkupeitosta tulee varmaan hieno. Ostin kesällä kirpulta sellasen kirkkaista väreistä neulotun, varmaan jostain 70-80 luvulta, ruskee-kelta-vihree-puna ym...tilkut oli ainaoikein neuletta, tosi yksinkertanen mutta soma. Kirppispöytää oli just laittamassa semmonen vanha mies, joka oli laittanu kaikkiin parhaimpiin kamoihinsa ihan pilkkahinnat, se peitto oli 1 €. Sit se katto ihan silmät pyöreenä ku ihastuneena nappasin sen :) Onko nuo valkoset hahmojutut muistilappuja? Mieki halluun!!

    VastaaPoista
  3. Oi, semmosen löydön miekin haluaisin tehdä! katsotaan, tuleeko miun peitosta koskaan valmista. tuppaa aina loppua innostus jossain vaiheessa.
    Joo nuo valkoset hahmot on semmosia muistilappuja jota voi laittaa esim kirjan väliin!! tosi kätsyjä :)
    Niitä löytyy täältä:
    http://www.paperipuu.fi/

    Kiitos taas piristävästä kommentista! <3

    VastaaPoista