6/28/2012

280612



Pakkaamista, matkalle lähdössä. Ihana parin päivän loma. Toivottavasti on kesäiset kelit. Telttailua kera muurahaisten ja hämähäkkien.

6/25/2012

250612



Leipäressiä, oletteko kuomat koskaan maistaneet? Sitä tehdään silloin, kun on ressiä leivistä, jotka lojuvat leipäkorissa, ja tiedät, että kohta ne homehtuvat jos niitä JOKU ei syö.
Maistuva ja helppo ruoka, tai ruoantapainen sanoisin. Pilkottuasi leivät pieniksi paloiksi, paista ne voissa. Kun  palaset ovat voissa uineet hetken, lorauta joukkoon maitoa. 
Maistakaa ja antakaa puolet kaverille!

6/22/2012

220612





Eilen aloitettiin juhannuksen vietto, kutsuttiin tupa täyteen ystäviä. Yli kolmekymmentä päätä yhteensä. Oli ihana ilta. Aurinko paistoi. Paljuiltiin, herkuteltiin, tehtiin jäätelöpalloja. Vanhanajansalmiakkia, mango-melonia ja kuningatarta. 

Ihanaa juhannusta kaikille!

6/20/2012

200612

Tänään on ollut sateinen ja synkkä päivä. Ilma on täynnä harmautta, eikä aurinko pilkistele. Liikkeessä on ollut hiljaista, ihmiset kai istuvat kotona villasukat jalassa. On niin kylmäkin. Olen haaveillut; mitä ostaisin, jos saisin 600 euroa Marimekolle. Keräilin joitakin tavaroita kasaan ja nappasin kuvan. Toisen kuvan kollaasi on tehty Marimekon sivujen kuvista. Tosipaikan tullen en osaisi valita mitä haluan, leikkiminen oli kuitenkin aika helppoa :)


Tasaraita trikoo lakanat, leikkuulauta, tasaraita mukeja, muijjaa, patalappu, jälkiruoka kulho ja muuta täydennystä astioihin, trikoinen marikoru, vihkiruusumukeja, kulkuetta, varvunraita säilytin.

ps. en tiedä kuinka tuo kaikki voi maksaa 600 euroa, voi olla että laskutoimitukseni on vähän pielessä!

6/03/2012