Voi koiruuksien koiruus.
Tässä taannoin sisko, serkku ja Bertta koira viipyivät luonani hetken. Tuona aikana ihastuin, tai melkeimpä rakastuin Berttaan, sekä kyseisen toverin sympaattiseen luonteeseen. Meillä ei ole kotona ollut koskaan eläimiä, mitä nyt kerran syntymäpäivälahjaksi sain kalan lasisessa maljassa. Reippaasti ja vähemmän reippaasti tuota yksilöä hoivasin, kunnes aika Elmeristä jätti, ja maamo vetäisi kuolleen lemmikkini vessanpöntöstä alas.
Olen haaveillut omasata koirasta silloin tällöin, joskus enemmän, joskus vähemmän. Kunnes sitten nyt uuden ystäväni Bertan myötä olen haaveillut enemmän ja enemmän. Yksinäisinä hetkinä sitä kaipaa jotain, jota rapsuttaa ja hoivata. Koirakuumetta tämä lienen, tuumin minä peläten. Ei sitä tiedä, jos joskus vielä omaan pesään saan pienen vipeltäjän. Haaveissa on hyvä elää.