070712

On aamu. Kävelen hiljalleen töihin päin. Kylän raitti on aivan hiljainen, nukkuu vielä. Katselen ympärilleni; kauniita kukkia, metsämansikoita, yksi leppäkerttu. Ja paljon muuta, myös sellaista mikä ei ole kaunista; autiotaloja, roskia tienpientareella, joku on viskannut pyöränromun ojaan. 

Mietin, annan ajatuksilleni tilaa. Tykkään tästä pienestä kaupungista, rauhallisuudesta. Täältä löytyy tarpeellinen, jos ei löydy, ei ole pitkä matka suureen kaupunkiin. Pidän siitä, ettei monikaan tunne minua. Onko minussa erakon vikaa?

Odotan syksyä. Aloitan opiskelun. Syyskuussa on taas uusi koti, tulen asumaan yksin. Olen saanut ihanan asunnon, olen siitä kiitollinen. Vaikka olen kaukana perheestä, olen sen verran tavaroihini kiintynyt materialisti, että omien aarteideni keskellä tunnen olevani kotona. Muistan mistä olen aarteeni saanut, tai mistä kirpputorilta olen minkäkin löytänyt. Tai mistä kaupasta olen ostanut, mistä kaupungista. 

Löydän elämästäni nyt iloa, yritän nauttia siitä. Menee taas paremmin, vaikka lippu on käynyt matalalla. Yritän olla pelkäämättä. Sateen jälkeen tulee aina aurinko.